Tulevan hahmottaminen

Klassinen kysymys, missä olit kun Kennedy ammuttiin, tuli mieleeni huomatessani vuoden 1992 Ylioppilaslehdessä UniCafe Kasvitieteen (nykyinen Viola) ensimmäisen mainoksen. Enpä tiedä missä olin, kun kahvila-ravintola avattiin. Hämärästi muistan, että Violasta kuulleessani pidin ravintolan avaamista 1820-luvun puutalossa ”hyvänä juttuna” ja hieman yllätyksellisenä UniCafelta. Tarkemmin pohdittuani ei se niin yllätyksellistä ollut, sillä UniCafen taustayhteisö Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) on ollut suunnittelemassa maamme ensimmäistä etnografista museota, ottanut vastatakseen kansalliskirjailija Aleksis Kiven kuolinmökistä sekä huolehtinut Helsingin ensimmäisen ylioppilastalon ylläpidosta, niin vaikeina, kuin hyvinä aikoina.

Jos en minä tiedä missä olin keväällä 1992, niin ei tainnut puutalon omistaja, kirvesmies Johan Lindroos aavistaa, että hänen talonsa eräänä päivänä siirrettäisiin Uudenmaankadulta Kaisaniemenrantaan. Tuskin hänen ajatuksissaan kävi, että rakennus nimettäisiin Violaksi, joka palvelisi ylioppilaita ja kaupunkilaisia kahvila-ravintolana vehreässä ympäristössä etäällä autojen melusta. Olisiko hän pitänyt talon tulevasta käytöstä, sitä emme voi tietää. Voimme aavistella, että kenties – onhan talo tallessa ja hyvässä kunnossa.

Meidän on helpompi nähdä menneisyys, kuin Lindroosin oli aavistaa tulevaisuus. Arkistoista löytyy asiakirjoja, karttoja ja asetuksia, jotta voimme kuvitella, miten siihen aikaan hänen kaltaisensa ihmiset Helsingissä elivät. Tiedämme, montako huonetta helsinkiläisperheillä keskimäärin oli, milloin kadut kivettiin sekä milloin sähköt, kaasut, vedet ja viemärit tulivat taloihin. Kaikkea Lindroosin ajan tietämystä meillä ei valitettavasti ole, mutta kuvamme ajasta on, kiitos arkistojen, kattava.

Ammattimiehenä Lindroosilla oli ehkä jonkinlainen näkemys siitä, mitä lähivuosikymmeninä rakennusalalla Helsingissä tapahtuisi. Uusille asukkaille rakennettaisiin lisää taloja, jotka olisivat tiilistä muurattuja, useampikerroksisia ja entistä näyttävämpiä. Lindroosilla eikä kellään hänen aikansa ihmisellä ollut avaimia hahmottaa kaupungin todellista kasvua, teollistumista, autoistumista saati tietokoneteknologian kauttamme.

Miten sitten yritys, kuten HYY Ravintolat, hahmottaa tulevaisuuttaan? Ensinnäkin katsomalla menneisyyteensä, josta löytyy yleensä hyviä ja huonoja päätöksiä. Toimivista käytänteistä yritetään kehittää riskittömämpiä, kustannustehokkaampia ja tunnetumpia. Eräs esimerkki on jätteiden lajittelu, joka vielä 1980-luvun alussa oli liki tuntematonta, mutta jo seuraavalla vuosikymmenellä ”päivän trendi”. Sittemmin lajittelusta ja ekologisuudesta on tullut eräs HYY Ravintoloiden keskeisistä arvoista asiakasystävällisyyden, tuoteturvallisuuden ja tuotteiden tasalaatuisuuden ohella.

Toisekseen ravintolayhtiö käy vuoropuhelua asiakkaidensa ja omistajansa kanssa. Mikä on maailmalla ”in”, miten sen voi soveltaa opiskelijaruokailuun, onko se kausituote vai voiko se olla myynnissä läpin vuoden ja onko tuotteen myynti taloudellisesti kannattavaa? Näin esimerkiksi UniCafe Domukseen tulivat aikanaan pizzat ja pastat, toki raastettakin sai. Kolmas on jatkuva tuotekehitys. Uusien tuotteiden makuja testataan ennen myyntiin tuloa suppeammalla piirillä. Usein lopputulos on hyvä kompromissi. Kaikki lounastajat eivät pidä äkkiväärästä chilistä, mutta miedompi voi miellyttää useita. Vaikka perusraaka-aineet pysyvät, niin osan niistä saa nykyisin puolivalmisteina. On pysyttävä myös raaka-aineiden kehittymisessä mukana ja valittava parhaiten omiin valikoimiin soveltuvat ja asiakkaille mieluisat tuotteet.

Ei HYY Ravintoloillakaan ole Lindroosia kummoisempia näkijän kykyjä, mutta jatkuva oman alan seuraaminen ja siitä oppiminen ovat hyviä lähtökohtia pysyä mukana opiskelijaruokailun kärjessä myös tulevaisuudessa. Kun tähän yhdistää oman menneisyytensä arvostamisen, ei tilanne näytä ainakaan huonommalta. Onnitelkaamme 60-vuotiasta HYY Ravintolat Oy:tä – Oy Ylioppilastuki Ab:sta kaikki alkoi.
Jari Eerola

Kirjoittaja on HYYn arkistonhoitaja.